generations@school- hanke
Koululaisten ja seniorien vuoropuhelun herättäminen
Vuodesta 2009 lähtien on 29. huhtikuuta vietetty sukupolvien välisen solidaarisuuden eurooppalaista teemapäivää. Vuoden 2012 teemapäivänä pyritään herättämään koululaisten ja ikääntyneiden henkilöiden välillä keskustelua siitä, mitä ikääntyminen merkitsee ja miten iäkkäät ja nuoret voisivat yhteistyössä kohentaa elämänlaatua. Huhtikuun 29. päivän lähiviikkoina kaikkia eurooppalaisia kouluja kehotetaan kutsumaan vanhemman ikäpolven jäseniä luokkiinsa ja havainnoimaan, miten sukupolvien välinen vuoropuhelu saattaa tehostaa opetusta ja yhteisymmärrystä.
Muutamia syitä osallistumiseen:
Tapahtuma häivyttää sukupolvien välisiä ennakkoluuloja ja kannustaa ihmisiä viettämään enemmän aikaa paikkakunnalla asuvien toisten sukupolvien jäsenten kanssa.
Tietoja ja taitoja saadaan kätevästi jaettua ja eri sukupolvien edustajat oppivat samalla tuntemaan toisensa.
Tapahtuma lisää tietoisuutta elämän moninaisuudesta ja siitä, mitä aktiivinen ikääntyminen tarkoittaa.
Oman luokan työn tulokset voidaan jakaa muiden eurooppalaisten koulujen kanssa ja ne saadaan myös koko yhteiskunnan käyttöön.
29. huhtikuuta 2012 – laita päivä muistiin!
Kouluissa on silloin tarkoitus järjestää kaikenlaisia sukupolvien välisiä tapahtumia – seniorien ja koululaisten keskustelutilaisuuksia, leikkejä, tai taidetapahtumia, jotka voivat olla esimerkiksi piirtämistä, teatteria, musiikkia tai käsitöiden tekoa - katso resurssipankistamme lisää ideoita. Ota paljon kuvia tapahtumista: halutessasi osallistua eri maiden parhaat hankkeet palkitsevaan kilpailuumme, lataa kuvia tapahtumasta generations@school Panoramio- ryhmään.
Euroopan komissio antaa kaikille hankkeeseen osallistuville kouluille osanotosta virallisen todistuksen.
Hanke alkaa 1.3.2012. Osallistumisohjeet ja aineistopaketti ovat silloin saatavissa näiltä sivuilta.
Tapahtumat on järjestettävä 29.4.2012 tienoilla. Jos haluat osallistua kilpailuun, voit lähettää kuvia 30.6.2012 saakka. Katso generations@school- kilpailun säännöt.
Oletko järjestämässä sukupolvien välistä generations@school- projektia? Haluaisimme tietää suunnitelmistasi! Lähetä meille lyhyt sähköpostiviesti, josta selviää koulun nimi ja hankkeeseen osallistuva luokka (luokat), sekä tapahtuman päivämäärä: generationsatschool@paueducation.com
Katso ohjeet projektin valmisteluun ja kuvien lataukseen.
